keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Työtä ja touhua


Viime viikot on olleet täynnä työn täyteisiä päiviä ja vierailut blogimaailmassa todella vähissä. Eilen ehdin pitkästä aikaa piipahtaa lukemassa blogilistalle merkkaamiani suosikkeja. Oli ihanaa uppoutua jouluisiin blogitunnelmiin. Ihan kuin olisi tehnyt pienen virkistävän matkan.

Nuha vaivaa meitä molempia jo 2. viikkoa. Tänään käydään päivällä lääkärissä Ettin kanssa. Hänen oikean silmän alaluomi punottaa ja kutisee. Ja nyt voi olla jo korvatulehduskin joka vaivaa.
Iltapäivälle varaamani kampaaja perui myös äsken. Oli joutunut sairaslomalle loppuviikoksi. Onneksi sain uuden ajan ensi viikolle kun tyttö on hoidossa isovanhemmillaan. Olen niin uskomattoman huono varaamaan aikoja jos en sovi niitä silloin kun olen kampaajalla.

Joululahjat on hankittu ja osa on jo kääritty papereihin. Voi kun vielä leijjaisi lunta ennen aattoa, että tulisi jouluntuntua. Lasten joulukalenteri telkkarissa on ollut tosi kiva. Sitä on jaksanut katsoa myös aikuinen :)
Wikipediaa lukiessani selvisi, että Toljanteri on jo tosi vanha tonttu jota on katsottu telkkarissa useamman vuoden!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki ajatus, kommentti tai kysymys. Please leave comment, question or idea. Thanks!